9.8.07

Kristus

Päivitetty viimeksi 31.8.2012

"Korkein, mitä meille voidaan antaa, on sanoma Jeesus Kristuksesta. Meidän pitää ottaa se hyvin vastaan! Eikä vain järjellä, meidän on otettava se vastaan sisimmässämme, niin kuin fyysinen ruumis ottaa vastaan ravinnon." - Rudolf Steiner

Kristinusko syntyi täyttämään kaiken sen, mikä on kaikissa uskonnoissa elänyt, se on vanhojen uskontojen täyttymys, niin kuin Kristus sanoi juutalaisten laista ja profeetoista, ettei Hän tullut niitä kumoamaan vaan täyttämään. Kaikki uskonnollinen julistus ennen Jeesus Kristusta on Kristus Jeesuksen ennalta julistamista. Esikristillisten uskonnon perustajien kohdalla on oleellista se mitä he ovat opettaneet. Jeesus Kristuksen kohdalla ratkaisevaa on usko hänen persoonaansa. Klemens Aleksandrialaisen (k.n. 215) mielestä muilla uskonnoilla ja filosofialla oli oma merkityksensä: jumalallinen Logos oli valmistanut niiden avulla tietä kristinuskolle ja kasvattanut ihmisiä ymmärtämään, mistä kristinuskossa oli kysymys.
Kun aika oli täyttynyt, kolme itämaan tietäjää, persialaista maagia, tuli tervehtimään lasta, jonka syntymän he lukivat tähdistä. Tuolloin astrologia oli vielä pyhä, jumalallinen tiede, josta se sittemmin on rappeutunut. Israelin kansan messiaaninen tehtävä oli valmistaa Kristukselle soveltuva ruumis 42 sukupolven kuluessa; siksi veren puhtauteen kiinnitettiin erityistä huomiota.
Neitseellisen sikiämisen aihe on yleismaailmallinen ja neitsytjumalattaria on useissa uskonnoissa. Kanonisoiduissa evankeliumeissa Marian neitsyys ei korostu. Neitsyyden painottamisen kannalta ratkaiseva oli apokryfinen Jaakobin kirja. Siinä todistaja, Salome, tarkastaa Marian neitsyyden synnytyksen jälkeen! Kirkkoisille teksti oli auktoriteetti, johon he viittasivat ja jota he puolustivat. Jaakobin evankeliumin kirjoitti tuntemattomaksi jäänyt kristitty n. 200 jKr., ja se on täynnä mielikuvituksellisia yksityiskohtia. Vaikka keskivertokristitty ei ole koskaan kuullut tästä kirjasta, sillä on kuitenkin tiedostamaton vaikutus hänen ajatteluunsa. Tätä Jaakobin protoevankeliumia, kuten sitä myös kutsutaan, ei ole koskaan luettu kanonisten tekstien joukkoon, mutta muuten kyseessä on selkeästi vaikutusvaltaisin apokryfinen kirjoitus kirkon historiassa. Tekstiä on käytännössä käytetty eräissä suhteissa ikään kuin se olisi kanoninen.
Luukas (2:48) nimittää Mariaa ja Joosefia Jeesuksen vanhemmiksi ja Joosefia Jeesuksen isäksi. Johannes toteaa evankeliumissaan (1:45, 6:42) että Jeesus oli Joosefin poika. Paavali kirjeessään roomalaisille (1:3) toteaa, että Jeesus "lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä." Gal.4:4-5 "Naisesta syntynyt" on tavallinen ihmistä tarkoittava ilmaus (Mt.11:11 se viittaa Johannes Kastajaan). Mikään ei viittaa jotenkin poikkeavaan syntymään. Mk.6:3 "Marian poika": on keinotekoista selittää, että Markus haluaisi sanavalinnallaan viitata neitseelliseen sikiämiseen; ilmaushan esiintyy epäuskoisten nasaretilaisten repliikissä.
Joosef on Matteuksen ja Luukkaan (toisistaan huomatttavasti poikkeavissa) sukupuuluetteloissa ilmoitettu Daavidin kuningashuoneen jälkeläiseksi;
Mariasta evankeliumit eivät tätä missään vaiheessa totea. Sukupuiden laatijat ovat epäilemättä pitäneet Jeesusta Joosefin poikana. Luuk. 1:27 mainitsee erityisesti Joosefin olevan "Daavidin sukua". Mishnassa mainitaan, että Daavidin huoneen jäsenet toimivat Jerusalemin temppelin puunhakkaajina. Heistä tuli usein myös luonnostaan puuseppiä, koska he saattoivat ottaa talvimyrskyjen kaatamista puista myös omat tarveaineensa. Tämä selittäisi myös Joosefin ammatin. Luuk.2:33, 48 puhuu ongelmattomasti Jeesuksen "isästä" ja 2:27, 41, 43 "vanhemmista". Hyvin vanha traditio väittää, että Jeesus olisi ollut 19-vuotias kun Joosef kuoli.
Jesaja (7:14) profetoi alkutekstin mukaan kiistatta, että "nuori nainen" (hepr. alma) synnyttäisi pojan. Kreikankielisessä Raamatussa, Septuagintassa, sana käännettiin "neitsyeksi", parthenos, jota Matteus käyttää; neitseestä syntyminen sinänsä ei ollut kovin keskeinen osa Matteuksen teologiaa. Myöskään Luukas ei tee siitä kovin keskeistä oppia. Luukkaalla on vielä säilynyt jälkiä toisesta, vanhemmasta näkemyksestä. Apostolien teoissa hän esittää varhaisen kristologian antaessaan Pietarin julistaa helluntaipäivänä "täynnä Pyhää Henkeä": "Jumala on tehnyt Jeeuksen Herraksi ja Messiaaksi - tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."

Oppi neitseestäsyntymisestä ei mahtunut Paavalin eikä Markuksen edustamiin teologisiin malleihin, ja myös Johanneksen evankeliumin yläkristologia on siitä riippumaton. Markus ei ole ylipäätään kiinnostunut Jeesuksen syntymästä eikä ole koskaan kuullut, että siinä olisi jotain merkillistä. Hän mainitsee Jeesuksen äidin vain pariin otteeseen eikä koskaan myönteisin sanankääntein, maallista isää ei esiinny lainkaan. Joh.1:45 puhuu suoraan Jeesuksesta "Joosefin poikana". Paavali ja Johannes edellyttävät Jeesuksen pre-eksistenssin. Apt.10:38, Mk.1:9-11 mukaan Jeesus tuli Jumalan pojaksi kasteessa. Eusebios kirkkohistoriassaan kertoo juutalaiskristityistä, jotka hyväksyivät neitseellisen sikiämisen ajatuksen, vaikka hylkäsivät Jeesuksen jumaluuden. Myös Koraani tunnustaa Jeesuksen neitseellisen sikiämisen, vaikka hänen jumaluutensa jyrkästi torjutaan. "Onhan ihan yhdentekevää, miten Jeesus on syntynyt, sen rinnalla, että hän on syntynyt", kirjoittaa Voitto Viro, ja Malcolm Guite lisää: "On mahdollista hyväksyä mysteerin totuus ilman, että uskoo kirjaimellisesti ihmeeseen." Ilman pääsiäissanomaa ei ole kristinuskoa, mutta usko neitseestä syntymiseen ei ole millään tavoin ratkaisevaa kristinuskolle.
Uskontunnustuksen lause, jossa Jeesuksen Kristuksen kerrotaan siinneen Pyhästä Hengestä ja syntyneen Neitsyt Mariasta tähdentää pikemminkin Kristuksen alkuperää samaan aikaan sekä jumalallisena että inhimillisenä olentona kuin Marian mahdollista sukupuolista koskemattomuutta(7. Krishnan syntymästä on olemassa Jeesuksen syntymän kanssa lähes identtinen kertomus. Myös siinä tavataan neitseellinen sikiäminen ja neitseellinen syntymä; myös siinä kerrotaan pahasta, joka uhkaa vastasyntynyttä - eivätkä paimenetkaan puutu kedoltaan. Hän, joka etsii pelastussanomaa, havaitsee tarinoiden samankaltaisuuden olevan merkki kertomuksen välittämästä syvemmästä totuudesta. Kertomuksessa viitataan ihmiseen itseensä. Se kuvaa ihmisen syntymää Jumalasta. Jeesus ja Krishna ovat kumpikin Jumalasta syntyneen ja Jumalaan sulautuneen ihmisen perikuvia.(8 

Rudolf Steinerin
mukaan "meidän täytyy jälleen päästä Kristuksen ymmärtämiseen. Huolimatta syvästä kunnioituksesta Jeesuksen syntymäjuhlaa kohtaan, sitä kohtaan, miksi joulujuhla on pelkästään muodostunut, meidän täytyy jälleen oppia ohjaamaan merkitystä toiseen syntymään, joka tapahtuu ylimaallisena syntymänä Johanneksen toimittaman kasteen kautta Jordanissa." Alkukristityt suuntasivat huomionsa enemmän tähän henkiseen kuin ruumiilliseen syntymistapahtumaan. "Ihmisen Poikaan" liittyi "Jumalan Poika".
Jordanin kasteessa kuului taivaasta ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin" (Luuk.3:22). Monet varhaiset ja luotettavat lähteet käyttävät tätä lukutapaa tukeutuen psalmiin 2:7. Sanat toistuvat Apt.13:33, sekä Hebr.1:5, 5:5. "Sinuun minä olen mieltynyt" käytetään Jes.42:2:een tukeutuen harmonisoimaan Luukkaan kohta Matteuksen ja Markuksen kanssa, jotka sanovat tällä tavoin.
Jordanin kasteen tapahtumaa voidaan pitää myös Kristus Jeesuksen "hedelmöittymisenä" ja Kristuksen kolmen vuoden vaikutusaikaa jonkinlaisena "sikiökautena", mikä sitten Golgatan mysteerissä päättyi Ylösnousseen syntymään. Kosminen olento, Aurinkohenki, korkein Jumala, rajoitti itsensä ja astui ihmisenä maan maailmaan, kantaen ihmisen kohtalon. "Kristus kuoli kosmisesti Auringosta alaspäin Maata kohti, hän tuli alas maan päälle", sanoo Rudolf Steiner.
Jo Kristuksen inkarnaatio oli eräs itsensä uhraamisen muoto: hänen oli astuttava joka tavalla alemmas. Jeesus oli ristiinnaulittu jo ennen kuin hänet ripustettiin ristille. Hänet oli ristiinnaulittu sielullisesti ja hengellisesti(1. Jeesus vetäytyi 40 päiväksi erämaahan, ja heti Hän kohtasi maan ihmisen kiusaukset. Nyt alkoi Kristuksen kolmivuotinen vaikutus maan päällä, alussa riemullista voittokulkua ja suuria tunnustekoja, loppua kohti taival käy yhä raskaammaksi, maisen ruumiin taakan painaessa Herraa enemmän ja enemmän, huipentuen Getsemanessa, jolloin Hän verta hikoillen kamppailee kuoleman mahtia vastaan, joka ennenaikaisesti uhkaa temmata Hänen ruumiinsa. Mielenkiintoista kyllä, myös helluntailainen Perry Stone kirjassaan Parantava ateria, yhtyy tähän: "Nämä kaksi tuntia [Getsemanessa, Matt.26:42, 44] olivat niin kiihkeitä, että ne heprealaiskirjeen mukaan (5:7-8) olivat viedä Kristukselta hengen ja hänen oli pyydettävä, että Jumala varjelisi hänet ennenaikaiselta kuolemalta. Jumala säästi Kristuksen hengen Getsemanen puutarhassa hirvittävän tuskan pakottaessa veren purkautumaan hänen ihonsa läpi."

Lisäksi Hän oli huolissaan, kykenisikö ihmiskunta seuraamaan Häntä läpi Golgatan teon. Sillä sen mitä tapahtui, täytyi tapahtua! Juudaksen kavaltaessa Herransa, hän vain täytti suuren uhrin, jonka oli ottanut kantaakseen jo ennen syntymäänsä (Kristus valitsi 12 opetuslasta, myös Juudaksen!), ja kun Pilatus halusi päästää Kristuksen vapaaksi, vastustajavallat tekivät työtään hänen kauttaan, koettaen estää tulevan. Kreikkalainen UT käyttää toistuvasti sanontaa "deii", "täytyy, on tarpeen". "Ihmisen Pojan piti kärsimän!" (Room.3:19 ja Mark.8:31) "Jos Kristus ei olisi kuollut, kuolemaa ei olisi voitettu." (Augustinus) Jeesus sanoo: "Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni -- saadakseni sen jälleen takaisin. Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin. Niin on Isäni käskenyt minun tehdä." (Joh.10:18)
Kolmen vuoden aikana Kristus tuli yhä enemmän ihmisen kaltaiseksi, Kristus Jeesukseksi, Ihmisen Pojaksi ja Jeesus puolestaan yhä enemmän Jumalan kaltaiseksi, Jeesus Kristukseksi, Jumalan Pojaksi. Hän tuli yhdeksi kaikista ihmisistä, jotta kaikki ihmiset voisivat olla yhtä hänen kanssaan(1. Enkeliolennot palvelivat Kristusta (esim. Matt.4:11, 26:53; Mark.1:2, 1:13), mutta tullessaan yhä enemmän ihmiseksi, hän Ihmisen Poikana ei enää hallinnut enkeleitä, vaan ihmisenä jopa tarvitsi niiden apua (Luuk.22:43)(2.
Sanat ristillä, "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?", ovat itseasiassa riemuitseva huudahdus; George M. Lamsan, Jeesuksen äidinkielen aramean tuntijan mukaan ne on käännettävä "Jumalani, Jumalani, tähän osaan minut säästettiin", "tähän kohtaloon minut valittiin", tai "oli määrätty, että minun tuli kuolla näin" - ei missään tapauksessa niin kuin ne on käännetty!(3 Hän levitti kätensä ristillä koko maailmaa siunaten! Myös ihminen on risti levittäessään kätensä - Kristus on meissä ristiinnaulittu ja haudattu.
Ilman kärsimystä ja kuolemaa ei olisi ylösnousemusta, tästä puhuu vanha vertauskuva rististä, johon puhkeavat ruusut kukkimaan*. Mutta jos taas yksipuolisesti tuijotamme vain Ristiinnaulittua, kadotamme näkyvistä Ylösnousseen! Risti on valtava symboli, siinä yhtyy horisontaalinen, ajallinen ulottuvuus, ja vertikaalinen, yliajallinen. Kristus Jeesus astui alas tuonelaan, ja toi muassaan valon. Antiikin kreikkalainen käsitys oli, että sielu jatkaa kuoleman jälkeen olemassaoloaan haadeksessa eli manalassa. Kyseessä ei ollut rangaistuspaikka, vaan enemmän kyse oli synkästä ja ilottomasta olemisesta, elämän poissaolosta. Juutalaisuuden sheol eli tuonela muistuttaa olemukseltaan haadesta. Siellä kuolleet jatkavat varjomaista elämää. sheolissa ei voinut saada mitään aikaan, ei ajatella, siellä ei ollut tietoa eikä viisautta (Saarn.9:10). Siihen ei liittynyt enempää toiveita hyvästä kuin pelkoa pahastakaan. Ei ollut eroa sillä, oliko hyvä vai paha (Saarn.9:2). Taivaskin tunnettiin, mutta vain jumalien asuinsijana. Hyvin harvinaisissa poikkeustapauksissa jonkun ihmisen uskottiin päässeen jumalien seuraan taivaaseen; juutalaisessa perinteessä etuoikeus suotiin Henokille ja Elialle. Nyt kuolemanrajakokemuksen läpikäyneet kertovat usein rakkautta säteilevän valo-olennon kohtaamisesta!
Golgatan teko oli ainutkertainen aikainkäänne. Kun veri virtasi ristiltä ja ruumis laskettiin maan hautaan, itse maa elävänä organismina sai vastaanottaa suuren ehtoollisen henkisen alkemian! Max Heindelin mukaan kun Vapahtaja ristiinnaulittiin ja Hänen ruumiinsa lävistettiin viidestä kohtaa, Häntä pistettiin viiteen keskukseen joissa elämänruumiin pyörteet kiertävät (nk. "chakrat"). Ja orjantappurakruunun paino vaikutti vuodon myöskin kuudennesta keskuksesta. Noin v. 52 kirjoittanut samarialaissyntyinen historioitsija Thalluskin viittaa merkilliseen pimeyteen koko luonnossa, kahdestatoista kolmeen iltapäivällä (Matt.27:45-46). Max Heindelin mukaan Golgatalla "levisi yli maan mahdoton henkinen auringonvalovirta"..."Kuten kaikki nopeat ja korkeat valoväreilyt, niin tämä suuri virta sokaisi ihmisten silmät säteilevällä loistollaan ja sen tähden sanotaan, että aurinko pimeni. Itse asiassa tapahtui aivan päinvastoin. Aurinko ei pimentynyt, vaan loisti ihanassa kirkkaudessa."
Kristus on kohtalon Herra, maan korkeampi minä: verisitein Hän on liittynyt ihmiskuntaan, astunut alas aina maan sydämeen saakka! Kristus työskentelee kosmisesti maailmassa ja mystisesti jokaisen sielun sisimmässä. "Kristuksen veri sisältää Hänen sielunsa syvimmän olemuksen, maailmankaikkeuden sydämen" (John Matthews). Me pyrimme monin keinoin tuntemaan Kristuksen, rakastamaan häntä ja kunnioittamaan hänen läsnäoloaan meissä ja toisissamme. Yksi tapa kehittää tätä suhdetta sisäisen ja ulkoisen Kristuksen kanssa, on viettää Messua.
Uusi Testamentti ei missään kohdin puhu Jumalan eikä Jumalan vihan sovittamisesta. Kaikki sovitukseen liittyvät sanat puhuvat maailman ja ihmisen sovittamisesta sillä tavalla, että sovituksen perusteena on Jumalan rakkaus (Room.5:10; 2 Kor.5:18-20; 1 Joh.2:2, 4:10). Jeesuksen työ täyttyy, todellistuu, sovitus realisoituu hetkenä, jolloin annamme sovittaa itsemme Jumalan kanssa. On ikiaikaiseen kokemukseen pohjautuva tosiasia, että Jeesuksen elämässä ja kuolemassa, hänen persoonassaan yleensä, on voima, joka voi sovittaa meidät Jumalan, itsemme ja lähimmäistemme kanssa. Mutta tätä tosiasiaa on usein esitetty niin mekaanisella tavalla, että on aiheutettu syvä vastenmielisyys koko asiaa kohtaan. (3
Sadhu Sundar Singh on selittänyt inkarnaation välttämättömyyttä seuraavalla vertauksella: Oli kerran kuningas. Hänen suurvisiirinsä oli oppinut ja hurskas mies. Matkustellessaan Palestiinassa häntä syvästi liikutti mitä hän kuuli Kristuksesta, ja hän rupesi kristityksi. Kotiin palattuansa hän kertoi ihmisille olevansa kristitty ja uskovansa Vapahtajaan, joka tuli tänne maailmaan pelastamaan syntisiä. Kuningas sanoi hänelle: "Jos minä haluan saada jonkin asian tehdyksi, sanon siitä palvelijalleni, ja se tulee tehdyksi. Miksi siis olisi Kuningasten Kuningas, joka voisi pelastaa ihmiset sanan sanomalla, tullut itse tänne maailmaan ja ruvennut ihmiseksi?" Visiiri pyysi yhden päivän aikaa vastatakseen kysymykseen. Hän lähetti hakemaan taitavaa kirvesmiestä ja pyysi häntä veistämään nuken sekä pukemaan sen ihan sellaiseksi kuin kuninkaan vuoden vanha pikku poika sekä tuomaan sen hänelle seuraavana päivänä. Seuraavana päivänä olivat kuningas ja visiiri yhdessä soutelemassa, ja kuningas pyysi vastausta kysymykseensä. Samassa tuli kirvesmies nukkeineen rannalle. Kuningas ojensi kätensä ottaakseen vastaan nuken, jota hän luuli omaksi lapsekseen. Visiiriltä ennakolta saamiensa ohjeitten mukaisesti kirvesmies päästi nuken putoamaan veteen. Kuningas heti hyppäsi perässä pelastaakseen hukkuvan lapsensa. Hetken päästä sanoi visiiri: "Oi kuningas, eihän sinun olisi tarvinnut hypätä veteen. Olisihan riittänyt, että olisit käskenyt minun mennä! Miksi piti sinun itsesi syöksyä veteen?" Kuningas tuumi: "Isänrakkaus pakotti siihen." Visiiri sanoi: "Rakkaudesta kaikkivaltias Jumalakin tuli ihmiseksi pelastaakseen maailman suorittamatta sitä pelkällä sanallaan."
Niin ikään Sadhu kertoo seuraavanlaisen tapauksen: "Kerran saarnatessani Bhutanissa Kristuksen evankeliumia sanoin: 'Hän kuoli pelastaakseen syntiset.' 'Kuinka niin?' sanoivat ihmiset. Mutta läsnä oli muuan nuori mies, joka sanoi: 'Se on totta.' Luulin miestä kristityksi, mutta kun puhuttelin häntä, hän kertoi, ettei ollut koskaan kuullut Kristuksesta. Hän sanoi: 'Se on aivan totta. Tämän miehen kuoleman kautta voivat muut pelastua.' Minä sanoin: 'Kuinka niin?' Hän vastasi: 'Isäni kuolema pelasti minut. Eräänä päivänä luiskahti jalkani täällä vuoristossa, minä putosin ja menetin ylen paljon verta saamastani haavasta. Kun isäni sai kuulla siitä, vei hän minut sairaalaan. 'Hän on kuoleman partaalla', sanoi lääkäri. 'Hän on ainoa poikani', sanoi isä. 'Häntä ei voi pelastaa, häneltä menee nyt henki. Hän on menettänyt liiaksi verta, eikä ole mitään tehtävissä', lisäsi lääkäri. 'Jos voidaan tehdä jotain, olen siihen valmis', sanoi isä. 'Jos joku tahtoo antaa verensä, voin pelastaa hänet', sanoi lääkäri. 'Minä olen valmis antamaan henkeni ja vereni', sanoi isäni. 'Niin tapahtui. Minä jäin eloon ja isä kuoli, ja isäni kuolema pelasti minut.'" "Aivan samoin", sanoi Sadhu, "olin minä pudonnut pyhyyden vuorelta, henkeni oli menettänyt verensä, elämä oli paennut, minä olin kuolemaisillani: Vapahtaja siirsi verensä minuun - Hän antoi henkensä, ja minä pelastuin. Ne, jotka ovat valmiit antamaan koko sydämensä, ymmärtävät kyllä, kuinka totta on, että me Jeesuksen Kristuksen kuoleman kautta voimme pelastua. Minä olen kokenut sen todeksi. Jos tahdot pelastaa elämää, täytyy sinun antaa siitä elämä."(6
Pekka Ervastin mukaan tie Kristuksen luo kulkee toisten uskontojen kautta. Toisin sanoen, kun tutustumme muihin uskontoihin, ymmärrämme paremmin kristinuskoakin. "Pakana" ei tarkoita toisuskoista, vaan "jokapäiväistä ihmistä", häntä, joka ei ole herännyt kaipaamaan tarkoitusta elämälleen ja etsimään totuutta.
Jokainen meistä on kutsuttu tulemaan Johannes-ihmiseksi, tekemään tietä Herralle: "Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä"! Johannes Kastaja oli "suurin vaimoista syntyneiden joukossa, mutta pienin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän"; ts., hän on kynnyksellä, Vanha Testamentillisen uskonnon korkeimpana edustajana hän oli päässyt niin pitkälle kuin vanhan liiton tiellä oli mahdollista ja julisti alkavaa uutta aikakautta, jota Kristuksen ensimmäinen suuri tunnusteko, veden muuttaminen viiniksi, kuvasti.
Jotkut kysyvät, miksi Jumala ei riitä, vaan tarvitaan Jeesuskin. Kannattaa harkita, eikö meidän uskomme Jumalaan ilman Jeesuksen persoonaa leijuisi ilmassa ja olisi vailla lujaa kiinnekohtaa. Epäilenpä, onko ketään, joka jaksaisi uskoa Jumalaan Isänä, ellei hän voisi luottaa Jeesuksen persoonaan. Hän oli sellainen kuin Jumala olisi, jos Jumala olisi ihminen.(3 Uusi testamentti esittää Jeesuksen ihmiseksi tulemisen todistavan Jumalan olemassaolosta (esim. Joh.3:32, Ilm.1:2). Vähäiset antiikin kirjallisuuden viittaukset Jeesukseen ovat todistaneet hänen historiallisuutensa, jota ei enää millään taholla tosissaan epäillä. Johannes Damaskolaisen mukaan Kristus oli kumonnut Vanhan testamentin kuvakiellon tulemalla ihmiseksi. Athanasius kirjoitti: "Jumalan Logos tuli ihmiseksi, jotta meillä olisi jumalallistumisen mahdollisuus; ja hän ilmestyi ruumiin kautta, jotta me voisimme saada käsityksen näkymättömästä Isästä." Myös sekä Luther että Ristin Johannes (1542-1591) näkivät Jumalan paljastavan itsensä Jeesuksessa. He uskoivat, että Kristusta seuraamalla ihminen saattoi myös ymmärtää kätkettyä Jumalaa.
Justinos Marttyyrille Jeesus oli Jumalan ainoasyntyinen Sana (Logos), "toinen Jumala", joka on saanut syntynsä Isästä aivan kuin soihtu on saanut tulensa toisesta soihdusta.
Tuomaan evankeliumissa Jeesus sanoi oppilailleen: ”Verratkaa minua johonkin ja kertokaa, millainen olen.” Simon Pietari sanoi hänelle: ”Olet kuin oikeudenmukainen sanansaattaja”. Matteus sanoi: ”Olet kuin viisas filosofi”. Tuomas sanoi: ”Opettaja, en pysty sanoin kuvaamaan, millainen olet”. Tuomaan lausunnon Jeesus hyväksyi ja otti hänet erilleen muista, paljastaen salattuja asioita.
Varhaiskristillisissä teksteissä toistuu ajatus, että Jeesus esiintyi oppilailleen välillä eri hahmoissa, usein esimerkiksi lapsena eli laskeutuen heidän ymmärryksensä tasolle. Johanneksen salaisen kirjan mukaan Hän on yksi, ”jolla valossa näytti olevan monta muotoa”. Filippuksen evankeliumin mukaan Jeesus ilmestyi sellaisena kuin Hänet pystyttiin näkemään: ”suurille suurena, pienille pienenä, enkeleille enkelinä, ihmisille ihmisenä”… Vuorella Hän ilmestyi oppilailleen kirkkaudessaan suurena, tehden myös heidät suuriksi jotta he pystyivät näkemään Hänet sellaisena – eli kohottaen heidän tietoisuutensa omalle tasolleen! Opetuslapset näkivät Jeesuksen valomeressä, sellaisena kuin hän on. Valo on Pyhä Henki, Herran kirkkaus.
On luovuttava elämästään löytääkseen elämän - luovuttava itsekkyydestä löytääkseen todellisen Minänsä. Itsekkyys on se, mikä pimentää ihmisen (Matt.6:23). Emme vapaudu vioistamme analysoimalla pimeyttä, vaan tuomalla ne ymmärryksen valoon! Esim. hyvää on tehtävä hyvän vuoksi, ei siksi että meitä kutsuttaisiin hyväksi. Minkä haluamme pidättää itsellämme, sen me menetämme. Mitä annat, sitä saat. Meidän täytyy elää, antaa elämän virrata kauttamme, auttaa myös toisia elämään samalla rakentaen omaa elämäämme. Ei ole elämää ilman kuolemaa, ei uusiutumista ilman vanhan kuolemaa - rypäleet täytyy murskata, jotta niistä voitaisiin tehdä viiniä - täytyy päästää irti vanhoista ajatuksista ja antaa tilaa uusille käsitteille, kuolla pois tietämättömyydestä ja illuusiosta, ennen kuin voi syntyä hengellisesti uudestaan. Kristuksen viimeinen uhri ristillä, "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?", viimeinen uhri joka meidän täytyy uhrata, on Minun Jumalani - egon kuva itsestään laajennettuna Jumalaan(4. Vanha ruusuristiläinen tunnustus sanoo: "Jumalasta olemme syntyneet, Kristuksessa kuolemme (so. eläessämme!), Pyhästä Hengestä synnymme uudelleen (henkiseen maailmaan)". Suomenkielen sana "luovuus" sisältää kaksoismerkityksen: luovu vanhasta, jotta uusi voi syntyä.

Vertaus peltoon kätketystä aarteesta (Matt.13:44) kertoo kuinka ihminen maan päällä työtä tehdessään löytää aarteen, mutta ei voi saada sitä omakseen ellei ensin käännä huomioitaan pois ulkomaailmasta, kuten Jeesus sanoi: "Mene ja myy kaikki mitä sinulla on". Paavali puhuu tästä aarteesta, "Jumalan salaisuudesta, Kristuksesta", "jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä" (Kol.2:2-3). Aarteen löytänyt mies meni iloissaan, ilon vaikutuksesta (apo kharaas): Khara on toisinto sanasta kharis, armo. Molemmat merkitsevät iloa, nautintoa, sulolahjaa, mielihyvää, kiitosta. Ihminen saa valtakunnan "armosta", se on odottamaton ilo. Ilman työtä ei voi aarretta löytää, mutta hän tuntee, ettei kuitenkaan ole sitä työllään ansainnut: se on armoa. Se on Pyhä Henki, joka tuo totuuden, joka tekee vapaaksi: vrt. Paavalilla Pyhän Hengen armolahjat, kharismata, eli Pyhän Hengen suloiset lahjat(5.

Pelkkä harrastelu ei riitä, vaaditaan täydellistä antaumusta, totuuden etsimistä koko sydämestä, mielestä ja sielusta. Vuorisaarnan kehotus, "etsikää ensin taivasten valtakuntaa, niin kaikki muukin teille annetaan", puhuu siitä miten meidän on täytettävä maalliset velvollisuutemme, mutta pidettävä koko ajan ihanne mielessämme, eli kuten intialainen sananlasku sanoo: "Luoja ruokkii kyllä linnut, mutta ei hän heitä ruokaa niiden pesään. " Deepak Chopran mukaan Jeesuksen sanat "Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?" (Matt.16:26) tulee tulkita samoin - pidä henkinen visiosi jatkuvasti mielessä.

* Ruusu symboloi Kristuksen veren lunastavaa voimaa; symboli kokonaisuudessaan kuvaa hengen voittoa aineesta. Symbolin syvempi, kätketty merkitys on Marian ruusun ja Kristuksen ristin yhteys, jumalallisen feminiinisen ja jumalallisen maskuliinisen liitto. (Tämäkin on vain eräs tulkinta monista.)


(1 Helmer Knutar: Kristiyhteisö-lehti 2/1986. (2 Sergei O. Prokofjec: Kaksitoista pyhää yötä ja henkiset hierarkiat. Suomen antroposofinen liitto 2006. (3 Voitto Viro: Totuuden sanakirja. WSOY 1965. (4 Paul Brunton: Totuuden jäljillä. Karisto Oy 2005. (5 V.H.V: Elämästä ja kuolemasta; kristinuskon alkuperäinen oppi. Teosofinen kirjakauppa ja kustannusliike 1911. (6 Streeter & Appasamy: Sadhu Sundar Singh. WSOY 1923. (7 Heinimäki - Jolkkonen: Luterilaisuuden ABC. Edita Publishing Oy 2008. (8 Willigis Jäger & Christoph Quarch (toim.): Aalto on meri - mystinen henkisyys. Basam Books Oy 2012.

Ei kommentteja: